Stereotyyppi

Ihmiset, jotka edes jollain tavoin kiinnittävät huomiota omaan pukeutumiseensa voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään:

1. Niihin, jotka seuraavat muotia, pukeutuvat sen mukaan ja myöntävät sen
2. Niihin, jotka pukeutuvat ns. klassisesti, eli käyttävät jakkupukuja, suoria farkkuja, kauluspaitoja ja neuleita
3. Niihin, jotka sanovat, että eivät missään tapauksessa pukeudu minkään muodin mukaan, mutta oikeasti ovat piiruntarkkoja siitä, mitä päälleen pistävät

Ykkös- ja kakkosryhmästä ei ole oikeastaan mitään erityistä sanottavaa. Mutta tuo kolmosryhmä on herkullinen siksi,  että se ei myönnä pukeutuvansa muodin mukaan, vaikka noudattaa oikeasti jotain muotia orjallisesti. Minulla on tästä empiiristä tietoa, sillä olin itse nuoruudessani punkkari, joka ei - tietenkään - muodista perustanut. Kuitenkin erittäin tärkeä osa kaveriporukan yhteenkuuluvuuden tunteesta ja identiteetistä muodostui siitä pohdinnasta, minkälaisia vaatteita SAA ja VOI pitää ja millaisia taas EI missään tapauksessa saa. Esim. farkut kuuluivat tälle kiellettyjen listalle, koska ne olivat muotia.

Totta kai on tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin porukkaan, mutta pakkoko aatteen on olla niin läpitunkeva, että erilaisuudelle ei ole sijaa. Oletteko esimerkiksi koskaan tavanneet tulisieluista luonnonsuojelijaa tai vegaania, joka käyttäisi tummaa pukua, siistiä ja puhdasta (!) kauluspaitaa ja tyylikästä (!) kravattia sekä pesisi tukkansa useamman kerran viikossa? Olen joskus jopa miettinyt, huolittaisiinko kokoomuslaiselta näyttävää henkilöä tähän rastatukka-villapontso-reisitaskuhousu-suvaitsevaisuusporukkaan.

Aina joskus käy niin hyvä tuuri, että katukuvassa näkee tyylipuhtaita stereotyyppejä. Niin kuin muutama viikko sitten Fasun kahvilassa, kun viereiseen pöytään istahti kaikkien hipstereiden hipsteri. Nuori mies, jolla oli tarkkaan harkittu asukokonaisuus: hipsteririllit, raidallinen kauluspaita, samettirusetti kaulassa, vähän liian pieni puvuntakki, sähkönsiniset pillifarkut sekä mokkanilkkurit. Kovasti teki mieli kysyä, minkä alan miehiä sitä mahdetaan olla, en kuitenkaan rohjennut, mikä harmittaa nyt ihan älyttömästi. Olisihan voinut olla, että siinä olisikin voinut olla maatalouslomittaja tai putkimies aamiaisella kollegoiden kanssa. Nyt en ikinä saa tietää.

Pääsiäinen

Pääsiäinen on tänä vuonna aika aikaisin. Wikipedia kertoo, että kristillinen pääsiäissunnuntai on  kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai, joka on aikaisintaan 22. maaliskuuta ja viimeistään 25. huhtikuuta. Tämä laskutapa on sovittu jo joskus 300 luvulla. Pientä vääntöä siinä on ollut pitkin matkaa, ja Suomen ortodoksinen kirkko viettääkin joinain vuosina pääsiäistä eri aikaan kuin muun maailman ortodoksit.

Ajatelkaas hetki tätä asiaa. Tässähän on nyt tällainen laskutoimitusta (tai vähintään tulkintaa) vaativa juhlakauden määritys, josta on sovittu jo pitkälti toista tuhatta vuotta sitten. Silti ainakaan minä en ole kuullut, että jossain maassa olisi vahingossa laskuvirheen takia vietetty pääsiäistä vääränä viikonloppuna. Miten se on käytännössä pystytty hoitamaan näin virheettä? Onko olemassa joku pääsiäiskokous, jossa jokaisen valtion pääsiäisviranomaiset kokoontuvat ja tsekkaavat, mihin lopputulokseen itse kukin on päätynyt seuraavan vuoden pääsiäisen kohdalla? Nythän sen tietysti voi pitää vaikka puhelinkonffana, mutta entä parikymmentä vuotta sitten tai vaikka 1897?

Ja tietysti voisi myös kysyä, että jos pääsiäisen säätäminen kalenteriin onnistuu itseohjautuvasti yli tuhat vuotta vanhan ohjeistuksen ja perimätiedon perusteella, niin missä kaikissa prosesseissa tuostakin hommasta voisi ottaa oppia??

Tietokone hyllyllä

Hesarissa raportointiin tänään lastensuojeluyksiköiden saamista huomautuksista. Asiahan on varmasti ihan aiheellinen tutkittava, mutta juttu vähintään puutteellisesti kirjoitettu. Kainalojuttuna oli esimerkkejä rangaistuksista ja siitä, miten laillisia ne ovat.

Tuli mieleen hävittää varuiksi koko lehti, ennen kuin lapset nousevat aamupalalle. On nimittäin tullut aika monta kertaa määrättyä tietokone käyttökieltoon rangaistuksena. Samoin olen langettanut poistumiskieltoa (ark. kotiaresti) seurauksena erilaisista toilailuista. Ja melkein arvaisin, että tupakatkin tulisi takavarikoitua, jos niitä sattuisin lasten hallusta löytämään.

Toivottavasti nämä kohdat lasten perusoikeuksissa eivät koske tavallista kotia. Menee kasvatusmetodeilta pohja kokonaan pois - ainakin meillä. Huhujen mukaan yhdessä perheessä meidän kylällä ei näitä menetelmiä  käytetä ollenkaan. Heidän poikansa varasti eilen meidän pihalta pensastukia. Toivottavasti menivät tarpeeseen.

Erilainen asuntonäyttö

Ylen Radio Puheessa oli joku aika sitten asiaa omakotitalon rakentajista. Jutussa haastateltiin naista, jonka talonrakennnuttamisprojekti oli mennyt totaalisen pieleen. Juttu on luettavissa myös Ylen nettisivuilla. Tämä ei tietysti ole mikään yksittäistapaus edes kokonaisen talon rakentamisen laajuudessa, puhumattakaan pienemmistä remonteista.

Millä ihmeellä voidaan saada kuriin huolimaton rakentaminen? Julkisuus tietysti auttaa, mutta millään ei voi kaikista epäonnistuneista remonttiprojekteista lehtijuttua tehdä (verkkosivut voisi perustaa, varmasti ei tulisi sisällöntuotannon kanssa ainakaan materiaalipulaa).

Mutta tässäpä idea remonttimiesten tai rakennusliikkeiden kusettamille: pitäkää näyttö! Lehteen vaan ilmoitus:

Ihanalla paikalla oleva, täysin päin helvettiä rakennettu talo.

Ikkunat vinossa ja vuotavat.

Kaikki ovet eivät aukea. Olohuoneen seinä vinossa.

Kosteuseristeet puuttuvat kylpyhuoneesta.

Kylmävesihanasta tulee kuumaa vettä.

Ym. ihastuttavia yksityiskohtia.

Urakoitsijana XXX (tämän voisi vaikka boldata ja laittaa vähän isommalla).

Tuleva omakotirakentaja: tule tutustumaan urakoitsija XXX:n laatuun!

Tuskin näitä näyttöjä kovin montaa tarvitsisi pitää, kun rakennusliikkeen kanssa löytyisi sopu vikojen korjaamisesta.

"Voinks mä istua tähän"

Aamujunassa oli tänään aika täyttä. Pääsin kuitenkin istumaan, kun häädin yhden rouvan käsilaukun penkiltä. Tämähän meni ihan normisuomalaisella kommunikaatiotyylillä:
Minä: "Pääsisinkö tähän istumaan?"
Rouva: Ei sano mitään, ei katso minua, ottaa laukun syliinsä.
Minä: Istun penkille

Tuli mieleeni, että mitähän olisi tapahtunut, jos rouva olisikin sanonut, että et pääse! Mitä siinä voi tehdä? Puuttuisiko joku muu matkustaja asiaan? Onko kukaan koskaan kokeillut?

Miehen palkkaaminen on riski!

Taas on yksi työkaveri isäkuukaudella. Pari kuukautta sitten oli toinen, ja sama heppu jää syksyksi hoitovapaalle. Ja, ai niin, yksi isä palaili pari kuukautta sitten yli puolen vuoden hoitovapaalta.

Se on kuulkaa työnantajat niin, että miehen palkkaaminen on nykypäivänä riski. Naisesta sentään tietää, että jossain vaiheessa ne vanhempain- ja hoitovapaat on pysyvästi ohi. Mutta mies voi vaikka viisikymppisenä hurahtaa nuorempaan naiseen ja lähteä yht' äkkiä isäkuukaudelle Thaikkulaan golfaamaan. Naisten vauvavapaat on selkeitä, melkein vuoden mittaisia jaksoja, joten töiden järjestelyssäkin on edes pysyvän väliaikaisuuden tuntua. Mutta nämä miesten parin viikon ja kuukauden (miel. kesäloman yhteyteen, kiitos) asetellut lapsivapaat onkin sijaisuuksien kannalta hankalampi juttu.

Palkatkaa nelivitosia naisia! Meissä on paljon etuja verrattuna nuoriin naisiin tai minkä ikäisiin miehiin tahansa. Lapset ovat jo korvatulehduskierteensä ohittaneet ja antavat äitinsä nukkua yönsä. (Työ)elämään suhtautuminen on realistista ja luontevaa, eikä jokaisesta kynnen katkeamisesta tehdä elämää suurempaa draamaa. Nelikymppinen nainen - riskitön vaihtoehto!