Hautausmaakännit - suomalaisten perusoikeus!

Tämän aamun Hesari uutisoi kaavailuista rajoittaa julkijuopottelua. Ajatus olisi kieltää juominen hautausmailla, urheilukentillä ja leikkipuistoissa. Lehtijutun kuvassa olleet nuoret moittivat suunnitelmaa, koska se heidän mielestään jotenkin ajaisi ihmiset sisätiloihin juomaan yksinään. Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta jos jengi ei tajua, että leikkipuistossa ei ole hyvä pämpätä, niin kai yhteiskunnan on se sitten kiellettävä.

Paskantärkeys on voimavara!

Ehkäpä sinullakin on työkaveri, joka aamukahvipöydässä vähän sellaisella venyttelevällä ja nasaalilla äänellä toteaa, että kyllä tosi hankalaa oli renkaanvaihto mersuun. Että luulisi kyllä 50 000 euron autolta voivan vähän enemmän vaatia. Tässä kohtaa yleisön kuuluisi tietysti henkäistä, että vau, onko sulla niiin kallis auto, voi että. Yleensä seuraus on painostava hiljaisuus, jonka rikkoo joku toinen paskantärkeä mainitsemalla vaikka oman ekonomin tutkintonsa tai yrittämällä jotenkin epätoivoisesti siirtyä keskustelussa aasinsillalla tyttärensä opiskeluun Kansallisoopperan Balettikoulussa. Tämä johtaa jonkun toisen rehvasteluun toissa vuoden Havajin matkasta tai mahdollisesti siitä, että tuntee etäisesti vaikka jonkun ministerin. Näille keskustelijoille on yhteistä se, että asioita ei mitenkään erityisesti hehkuteta, vaan pyritään (vaikka keskusteluun mitenkään liittymättömien) asioiden julkituomiseen ikään kuin sivulauseessa - että ei tässä nyt mitenkään kehua haluta, mutta minä kyllä näinkin tuon elokuvan jo kutsuvierastilaisuudessa.

Puuttumatta nyt mitenkään näiden ihmisten itsetuntoon ja syihin, miksi ihmeessä aikuisten ihmisten pitää pönkittää egoaan sellaisilla asioilla, jotka eivät mitenkään tee heistä parempia ihmisiä tai mukavampia kavereita, haluan tuoda esille asian positiivisen puolen. Sivustaseuraaja voi halutessaan tehdä tästä keskustelusta hyvää viihdettä ja laskea pisteitä siitä, kuka voittaa humble brag -kisan tökeröimmällä kehullaan. Voi myös yrittää kannustaa rehvastelijaa sillä lailla, että kukaan (ainakaan kehumies itse) ei huomaa, että kyseessä on suora v******u. Keskusteluista on myös jälkeenpäin paljon hupia, kun voi Neiti Marplen tavoin löytää yhteyksiä eri henkilöiden tyylistä kehuskella niin, ettei se muka ole kehuskelua, mutta on kuitenkin.

Ja Facebook! Kuinka pohjattoman humble brac -kaivon tuo ihana naamakirjamme tarjoaakaan. Ottakaa niistä kaikki ilo irti!

Tätä kokeilin tänään - ajoin rajoitusten mukaan

Tulos: Kaikki muut ohittivat.

Blogihaaste - rumin esine

Vuoden Siivooja haastoi rumimman esineen etsintään. Kauneus on tietysti katsojan silmissä, mutta meille oli kantautunut yhdeltä kirpputorikeikalta tämmöinen kuriositeetti:

 Kyseessä on jonkunlainen termoskannu, alkuperän arvelisin olevan jostain Herzoslovakiasta tmv.

Kannusta voi nostaa alumiinisen kuvun pois (kuvun sisällä on kerros erittäin pahasti kuivunutta ja murenevaa vaahtomuovia), ja alta paljastuu varmuuden vuoksi vielä toinen kupu.

Ja sitten viimein - pikkuruinen kahvikannu, johon mahtuu ehkä 3 kupillista. Käytännössä kannun kerkiää horia tyhjäksi, ennen kuin kahvi jäähtyy, eikä noita "termoskupuja" edes tarvita. Kyllä on käytännöllinen ja kaunis esine!

Virka-auto

Astuin tänään työpaikkani ovesta ulos samaan aikaan, kun eräs johtaja tuotiin talon eteen virka-autolla - siis kuljettajan ajamalla. Tämä tapahtuma aiheutti minulle kovasti pohdittavaa.

Leikitäänpä, että johtajan työpaikka on vaikka Helsingin keskustassa ja johtaja itse asuu jossain vähän kauempana, sanotaan nyt vaikka Mäntsälässä. Niin pitääköhän sen autonkuljettajankin sitten muuttaa Mäntsälään, vai lähteekö vaan Helsingistä (tai missä nyt sattuu asumaankin) kukonlaulun aikaan hakemaan sitä johtajaa töihin? Ja onko onko niitä kuljettajia kaksi vai joutuuko se yksi kuljettaja päivystämään töissä yhtä kauan kuin johtajakin ja viemään hänet vielä kotiin? Siitähän tulee helposti tosi pitkä päivä, varsinkin kun johtajat usein tekevät pitkää päivää. Ja erityisesti, jos autoa säilytetään työpaikalla, eikä sen kuskin pihassa. Sehän se muuten olisikin aika rankkaa, jos kuljettajakin asuisi Mäntsälässä, ja auto pitäisi vielä ensin hakea Helsingistä ja sitten vasta se johtaja sieltä Mäntsälästä...

Tietäisikö joku, miten tämä toimii?

Kakkaa!

Taas on alkanut jokakeväinen valitus siitä, että koirankakkaa on jalkakäytävät ja ojanpenkat täynnä. Eikä koiranomistajakaan voi tätä kiistää, vaikka kuinka yrittäisi katsella ympäristöään koiraihmisen kakkaasuodattavien lasien läpi - haju kyllä pitää siitä huolen.

Kaupunkien koiramäärät ovat kasvaneet niin kovaa vauhtia, että vaikka suurin osa koiranomistajista kerää kakat tarkasti pois, laiskamatoja on kuitenkin tarpeeksi kylvämään tienposket paskaa täyteen. Kaupunkilaisparka joutuu väistelemään kakkaa kaduilla kävellessään ja pesemään yhtenään lastensa haalareista hajua pois. Kaupungissa haisee paska!

Mutta niille, jotka eivät sonnan hajua nenässään siedä, on pelastuskin tarjolla: muuttakaa maalle. Siellä ei kuulkaa enää lehmänläjään tarvitse liukastella. Isäntäkään ei enää voi saapastella lantakumppareissaan sisälle tupaan, koska tuvasta voi kulkeutua vaikka mitä pöpöjä takaisin navettaan. Maaseudulla lannan levitys ylipäätään on niin luvanvaraista toimintaa, että sen voisi oikeastaan julistaa rauhoitetuksi. Jos satut lannanlevitystä näkemään tai haistamaan, olet osunut täsmäaikaan bongauspaikoille.

Kälättäjät ja muita junamatkustajia

Vaikka olenkin vannoutunut junaliikenteen ystävä (välillä tuntuu, että ainoa, joka antaa vähän myötätuntoa VR:llekin), ärsyynnyn silti säännöllisesti muiden ihmisten matkustustyylistä. Olen jakanut matkustajat muutamaan ryhmään muutaman vuoden tarkkailukokemuksella (minä itse tietysti matkustan aina tyylillä ja oikein).

Tungeksija: Yleisimmin esiintyvä matkustajatyyppi. Ei luota siihen, että konnari odottaa, että kaikki matkustajat pääsevät asemalta kyytiin ennen kuin juna starttaa liikkeelle. Puskee heti junan pysähdyttyä ovien eteen ja rynnii sisään ennen kuin ulospyrkijät pääsevät ovista ulos.

Hätäilijä: Tämä matkustajatyyppi on todennäköisesti myös Tungeksija. Nousee seisomaan käytävälle tai junan eteiseen useita minuutteja ennen kuin juna on lähelläkään asemaa. Harmiton muiden matkustajien kannalta, paitsi jos istuu ikkunan vieressä ja keskeyttää aikaisella könyämisellään Muurahaisen (ks. seuraava) työt.

Muurahainen: Tämä company guy tai gal istahtaa ekalle vapaalle paikalle ja kaivaa saman tien läppärin esiin. Napu napu napu, kunnes juna saapuu perille. Murkuista ei ole mitään haittaa kenellekään. Mutta vinkkinä voisin ehdottaa tietoturvakalvoa läppärin näytölle.

Nassuttaja: Ehkä kaikista ärsyttävin matkustajatyyppi. Varaa aina ennen junaan nousuaan suuhunsa purkan ja syö sitä äänekkäästi maiskuttaen. Nassuttaijien varalta pitää aina olla kännykässä valkoista kohinaa, jotta mässytyksen saa suljettua korviensa ulkopuolelle.

Kälättäjä: Tämä matkustaja muuttuu ärsyttäväksi vasta siinä vaiheessa, kun hän törmää toiseen lajitoveriinsa.  Hän yrittää yleensä aina etsiä jonkun juttukaverin junasta, ja käsittelee sitten päivänpolttavat asiat sekä omat (ja muiden) elämäntilanteet läpikotaisin ja kovaan ääneen (toisen osapuolen vastaukset tai keskusteluun osallistuminen eivät välttämättömiä). Jos juttukumppania ei löydy junasta, kaivetaan kännykkä esiin. Valkoinen kohina tai musiikki kännykässä auttaa sietämään myös Kälättäjää.

Tulppa: Kiireisen kulkijan otsasuoni pullistuu, kun Tulppa asettuu jämäkästi seisomaan liukuportaiden vasempaan reunaan, eikä ota ymmärtääkseen, että SE ON OHITUSKAISTA!

Levittäytyjä: Pipot, hanskat, kassit ym. roipe levitellään surutta ruuhkajunassakin viereiselle penkille. Nuiva katse ja puhumattomuus toivottavat kanssamatkustajan tervetulleeksi istahtaman kassille varatulle paikalle.

Karvainen: Tämä matkustajatyyppi voi muuten olla ihan harmiton, hän vaan sattuu omistamaan joitain (kymmeniä??) kissoja ja koiria. Vaatteita peittää tuhti eläinkarvakerros, joka tarttuu paitsi penkkiin (voi sitä onnetonta, joka villakangastakkinsa kanssa istuu siihen seuraavaksi), myös viereisten matkustajien käsivarsiin ja jalkoihin (sillai kivasti toispuoleisesti).

Haissi: Henkilökohtainen hygienia ei ole näillä matkustajilla sydäntä lähellä. Yleensä valitsevat aina sellaisen penkkiosaston, jossa on mahdollisimman monta istumapaikkaa hajun vaikutuspiirissä. Kun Haissi poistuu junasta servereitä ylläpitämään tai virkamiehen töihinsä, kestää pitkään, ennen kuin hänen perintönsä haihtuu junaosastosta.

Osa ihmisistä menee tietysti useampaankin kategoriaan. Ehkä Karvainen Kälättäjänassuttajahaissi voisi olla viimeistään syy vaihtaa ainakin vaunua.