Ehkäpä sinullakin on työkaveri, joka aamukahvipöydässä vähän sellaisella venyttelevällä ja nasaalilla äänellä toteaa, että kyllä tosi hankalaa oli renkaanvaihto mersuun. Että luulisi kyllä 50 000 euron autolta voivan vähän enemmän vaatia. Tässä kohtaa yleisön kuuluisi tietysti henkäistä, että vau, onko sulla niiin kallis auto, voi että. Yleensä seuraus on painostava hiljaisuus, jonka rikkoo joku toinen paskantärkeä mainitsemalla vaikka oman ekonomin tutkintonsa tai yrittämällä jotenkin epätoivoisesti siirtyä keskustelussa aasinsillalla tyttärensä opiskeluun Kansallisoopperan Balettikoulussa. Tämä johtaa jonkun toisen rehvasteluun toissa vuoden Havajin matkasta tai mahdollisesti siitä, että tuntee etäisesti vaikka jonkun ministerin. Näille keskustelijoille on yhteistä se, että asioita ei mitenkään erityisesti hehkuteta, vaan pyritään (vaikka keskusteluun mitenkään liittymättömien) asioiden julkituomiseen ikään kuin sivulauseessa - että ei tässä nyt mitenkään kehua haluta, mutta minä kyllä näinkin tuon elokuvan jo kutsuvierastilaisuudessa.
Puuttumatta nyt mitenkään näiden ihmisten itsetuntoon ja syihin, miksi ihmeessä aikuisten ihmisten pitää pönkittää egoaan sellaisilla asioilla, jotka eivät mitenkään tee heistä parempia ihmisiä tai mukavampia kavereita, haluan tuoda esille asian positiivisen puolen. Sivustaseuraaja voi halutessaan tehdä tästä keskustelusta hyvää viihdettä ja laskea pisteitä siitä, kuka voittaa humble brag -kisan tökeröimmällä kehullaan. Voi myös yrittää kannustaa rehvastelijaa sillä lailla, että kukaan (ainakaan kehumies itse) ei huomaa, että kyseessä on suora v******u. Keskusteluista on myös jälkeenpäin paljon hupia, kun voi Neiti Marplen tavoin löytää yhteyksiä eri henkilöiden tyylistä kehuskella niin, ettei se muka ole kehuskelua, mutta on kuitenkin.
Ja Facebook! Kuinka pohjattoman humble brac -kaivon tuo ihana naamakirjamme tarjoaakaan. Ottakaa niistä kaikki ilo irti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti