maanantai 29. huhtikuuta 2013

Virka-auto

Astuin tänään työpaikkani ovesta ulos samaan aikaan, kun eräs johtaja tuotiin talon eteen virka-autolla - siis kuljettajan ajamalla. Tämä tapahtuma aiheutti minulle kovasti pohdittavaa.

Leikitäänpä, että johtajan työpaikka on vaikka Helsingin keskustassa ja johtaja itse asuu jossain vähän kauempana, sanotaan nyt vaikka Mäntsälässä. Niin pitääköhän sen autonkuljettajankin sitten muuttaa Mäntsälään, vai lähteekö vaan Helsingistä (tai missä nyt sattuu asumaankin) kukonlaulun aikaan hakemaan sitä johtajaa töihin? Ja onko onko niitä kuljettajia kaksi vai joutuuko se yksi kuljettaja päivystämään töissä yhtä kauan kuin johtajakin ja viemään hänet vielä kotiin? Siitähän tulee helposti tosi pitkä päivä, varsinkin kun johtajat usein tekevät pitkää päivää. Ja erityisesti, jos autoa säilytetään työpaikalla, eikä sen kuskin pihassa. Sehän se muuten olisikin aika rankkaa, jos kuljettajakin asuisi Mäntsälässä, ja auto pitäisi vielä ensin hakea Helsingistä ja sitten vasta se johtaja sieltä Mäntsälästä...

Tietäisikö joku, miten tämä toimii?

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kakkaa!

Taas on alkanut jokakeväinen valitus siitä, että koirankakkaa on jalkakäytävät ja ojanpenkat täynnä. Eikä koiranomistajakaan voi tätä kiistää, vaikka kuinka yrittäisi katsella ympäristöään koiraihmisen kakkaasuodattavien lasien läpi - haju kyllä pitää siitä huolen.

Kaupunkien koiramäärät ovat kasvaneet niin kovaa vauhtia, että vaikka suurin osa koiranomistajista kerää kakat tarkasti pois, laiskamatoja on kuitenkin tarpeeksi kylvämään tienposket paskaa täyteen. Kaupunkilaisparka joutuu väistelemään kakkaa kaduilla kävellessään ja pesemään yhtenään lastensa haalareista hajua pois. Kaupungissa haisee paska!

Mutta niille, jotka eivät sonnan hajua nenässään siedä, on pelastuskin tarjolla: muuttakaa maalle. Siellä ei kuulkaa enää lehmänläjään tarvitse liukastella. Isäntäkään ei enää voi saapastella lantakumppareissaan sisälle tupaan, koska tuvasta voi kulkeutua vaikka mitä pöpöjä takaisin navettaan. Maaseudulla lannan levitys ylipäätään on niin luvanvaraista toimintaa, että sen voisi oikeastaan julistaa rauhoitetuksi. Jos satut lannanlevitystä näkemään tai haistamaan, olet osunut täsmäaikaan bongauspaikoille.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kälättäjät ja muita junamatkustajia

Vaikka olenkin vannoutunut junaliikenteen ystävä (välillä tuntuu, että ainoa, joka antaa vähän myötätuntoa VR:llekin), ärsyynnyn silti säännöllisesti muiden ihmisten matkustustyylistä. Olen jakanut matkustajat muutamaan ryhmään muutaman vuoden tarkkailukokemuksella (minä itse tietysti matkustan aina tyylillä ja oikein).

Tungeksija: Yleisimmin esiintyvä matkustajatyyppi. Ei luota siihen, että konnari odottaa, että kaikki matkustajat pääsevät asemalta kyytiin ennen kuin juna starttaa liikkeelle. Puskee heti junan pysähdyttyä ovien eteen ja rynnii sisään ennen kuin ulospyrkijät pääsevät ovista ulos.

Hätäilijä: Tämä matkustajatyyppi on todennäköisesti myös Tungeksija. Nousee seisomaan käytävälle tai junan eteiseen useita minuutteja ennen kuin juna on lähelläkään asemaa. Harmiton muiden matkustajien kannalta, paitsi jos istuu ikkunan vieressä ja keskeyttää aikaisella könyämisellään Muurahaisen (ks. seuraava) työt.

Muurahainen: Tämä company guy tai gal istahtaa ekalle vapaalle paikalle ja kaivaa saman tien läppärin esiin. Napu napu napu, kunnes juna saapuu perille. Murkuista ei ole mitään haittaa kenellekään. Mutta vinkkinä voisin ehdottaa tietoturvakalvoa läppärin näytölle.

Nassuttaja: Ehkä kaikista ärsyttävin matkustajatyyppi. Varaa aina ennen junaan nousuaan suuhunsa purkan ja syö sitä äänekkäästi maiskuttaen. Nassuttaijien varalta pitää aina olla kännykässä valkoista kohinaa, jotta mässytyksen saa suljettua korviensa ulkopuolelle.

Kälättäjä: Tämä matkustaja muuttuu ärsyttäväksi vasta siinä vaiheessa, kun hän törmää toiseen lajitoveriinsa.  Hän yrittää yleensä aina etsiä jonkun juttukaverin junasta, ja käsittelee sitten päivänpolttavat asiat sekä omat (ja muiden) elämäntilanteet läpikotaisin ja kovaan ääneen (toisen osapuolen vastaukset tai keskusteluun osallistuminen eivät välttämättömiä). Jos juttukumppania ei löydy junasta, kaivetaan kännykkä esiin. Valkoinen kohina tai musiikki kännykässä auttaa sietämään myös Kälättäjää.

Tulppa: Kiireisen kulkijan otsasuoni pullistuu, kun Tulppa asettuu jämäkästi seisomaan liukuportaiden vasempaan reunaan, eikä ota ymmärtääkseen, että SE ON OHITUSKAISTA!

Levittäytyjä: Pipot, hanskat, kassit ym. roipe levitellään surutta ruuhkajunassakin viereiselle penkille. Nuiva katse ja puhumattomuus toivottavat kanssamatkustajan tervetulleeksi istahtaman kassille varatulle paikalle.

Karvainen: Tämä matkustajatyyppi voi muuten olla ihan harmiton, hän vaan sattuu omistamaan joitain (kymmeniä??) kissoja ja koiria. Vaatteita peittää tuhti eläinkarvakerros, joka tarttuu paitsi penkkiin (voi sitä onnetonta, joka villakangastakkinsa kanssa istuu siihen seuraavaksi), myös viereisten matkustajien käsivarsiin ja jalkoihin (sillai kivasti toispuoleisesti).

Haissi: Henkilökohtainen hygienia ei ole näillä matkustajilla sydäntä lähellä. Yleensä valitsevat aina sellaisen penkkiosaston, jossa on mahdollisimman monta istumapaikkaa hajun vaikutuspiirissä. Kun Haissi poistuu junasta servereitä ylläpitämään tai virkamiehen töihinsä, kestää pitkään, ennen kuin hänen perintönsä haihtuu junaosastosta.

Osa ihmisistä menee tietysti useampaankin kategoriaan. Ehkä Karvainen Kälättäjänassuttajahaissi voisi olla viimeistään syy vaihtaa ainakin vaunua.